Taas on kulunut aikaa ties miten paljon.. Tehdäänpä lyhyt sum summarum.

1. Treenaan edelleen, kyllä.
2. Olen osana valmennusprojektia, jonka alkuosa kestää 6 kk ja lopussa valokuvautamme itsemme ja näytämme miten kroppa on muuttunut..etc. Pahalta näyttää.
3. Olen edelleen enemmän tai vähemmän härö.
4. Paino on edelleen jotain 65-66 kg. Liikaa.
5. Seurustelen edelleen tämän Maailman Ihanimman Miehen kanssa.
6. Treenaaminen pelottaa. Edelleen.

En nyt jaksa ruotia tuota valmennushommaa sen kummemmin, tosin sen idea on loistava - ei perusperinteistä "syö raaka-ainetta X ja tulet kuntoon" vaan hyvin kokonaisvaltainen treeniohjelmineen, menttaalipuolen oppitunteineen ja oppiminen puhtaan ruoan syömiseen (ts. luomua ja lähiruokaa, ei viljoja, ei maitotuotteita..). Noh, ekat kaksi kuukautta meni hyvin. En ahminut ja paino laski 71 kilosta 65-66 kiloon. Siihenpä se sitten jämähtikin, koska viikkorutiini muodostui hyvin selkeäksi - maanantaista perjantaihin normaalia ruokaa ja viikonloppuna perse repeää ahmimalla kaikkea kiellettyä terveysruokaa; lantturanskalaisia, lihaa, maustamatonta soijajogurttia. Elämän kevät.

Nyt sitten on pikkupaniikki perseessä, koska valokuvaus on yhdeksän viikon päästä (eli kaksi kuukautta ja yksi viikko EEK) enkä voi väittää että näyttäisin joltain multitsamppioonilta - toki tilanne on ihan kohtuullinen, sillä olen kuitenkin treenannut sen 3-7 kertaa viikossa koko tämän ajan. Kroppa on ilmeisesti aika jäässä syömishäiriöaikojen rajun laihdutuksen takia ja pitää perkeleen lailla kiinni kaikista läskivarastoistaan mitä sillä on. Niinpä otin taas kovat keinot käyttöön, toisin sanoen vitusti treeniä ja vitun vähän ruokaa. Kyllä näillä lähtee. Ohjeistuksena tosin oli, ettei tällaista saa noudattaa kolmea kuukautta pidempään, mutta kun valokuviin on se reilu pari kuukautta, niin eihän tuollaisesta ohjenuorasta tarvitse edes välittää. Sanotaanko näin että henkisesti aika raskasta syödä 600-900 kaloria päivässä ja treenata normaalisti. Minun pikku ahmija-alteregoni vaatii ruokaa ainakin 5000 kaloria päivässä, joten kyllä tässä kynsin ja hampain joutuu pitämään uusista rutiineista kiinni. Elättelenkin haavekuvia siitä, miten valokuvauksen jälkeisenä viikonloppuna syön itseni niin täyteen, että minulle joudutaan ompelemaan uusi vatsalaukku nykyisen viereen. Ha hah! Mutta siis ihan tosimielessä - tarkoitus olisi että kun lopultakin saisin nämä 10-20 kiloa läskiä pois, voisin alkaa keräämään enemmänkin lihasmassaa tämän sorjan varteni ympärille. Menin kisoihin tai en, haluan olla atleettinen superchick. Tyytyväinen itseeni. Ettei tarvitse hävetä kun lähtee salille ja miettiä, että näkyyköhän mun hyllyvät vatsamakkarat tässä topissa vai ei. (No okei en oo niin läski ja mulla on lihasta ihan kohtuudella mutta JUU NOU.)

Olen tosiaan AMK:ssa, fysioterapian koulutusohjelmassa. Tosi jees. Tykkään. Mitä nyt vaan nämä PÄÄONGELMAT HIEMAN HAITTAA OPISKELUA!! Välillä menen sellaisessa flow'ssa kun asiat sujuu ja olen jopa seitsemän päivää ylensyömättä, että ei mitään järkeä ja välillä olen jo parvekkeen kaiteella keikkumassa yhden jalan varassa notta hypätäkkö vaiko eikö. On siinä miehelläkin kestämistä, valitettavasti.

Yksinäisyys riivaa edelleen. Ajoittain enemmän, ajoittain vähemmän. Sosiaalinen elämäni on käpertynyt tasan itseni ympärille. Näen ihmisiä koulussa ja that's it. Enkä viihdy heidänkään seurassa, koska kyllähän jokainen tietää minkälaista mukaihkuunäennäiselämää sekin on. "Siis joo viikonloppu oli toooosi hauska ja näin paljon kavereita ja ryybbäsin <33" Kun ei kerran uskalleta olla rehellisiä elämän vittumaisuudesta, en minäkään ole. On ihan hemmetin kiusallista vastata kyselyihin "no, mitä sulle kuuluu" koska en tosiaankaan koskaan tiedä. Jonain päivänä vielä ihan varmasti vastaan rehellisesti - "ruoka vie ajatuksista 2/3 ja itse asiassa ajattelin lähteä tänään kotiin tuntia aiemmin että pääsen ahmimaan..". Seriously, who gives a shit? Ei ihmiset kysy "mitä kuuluu" siksi, että niitä oikeasti kiinnostaisi. Ei kukaan ole todellisuudessa valmis ottamaan sitä vastuuta, että keskustelukumppani pamauttaa "paskaa kuuluu, haluaisin tappaa itteni". EI IHMISET OSAA KESKUSTELLA VAIKEISTA ASIOISTA!

Joo. Vissiin vois yrittää valmistautua reeneihin mutta sitä ennen siivoan asuntoa. Niimpä niin - ei nämä rutiinit oo mihinkään muuttunut. Ruokaa-siivoilua-koulujuttuja-reenejä-ruokaa. Sounds a lot of fun.

Kivääriä, kellään? Anyone?