Ohhoh, edellisistä kirjoituksista on aikaa jo yli vuosi. Ajattelin palata edes jonkinlaisen päiväkirjasysteemin pariin kyetäkseni prosessoimaan ajatuksia paremmin.. Välissä on tapahtunut paljon. Heeeelvetin paljon.

- välit eksään menivät täysin poikki ja hän masentui erosta valtavasti (olen ilkeä ja totean, ettei oikeasti edes kiinnosta)
- olen paisunut 64 kg:aan (läski läski läski)
- treenaan body fitness-kisoja varten
- yritän dieetata 14 kg:aa pois, että voin lähteä kisoja edeltävälle massakaudelle (kuukausi dieettiä takana ja painoa pudonnut öö tyyliin 0,5 kg)
- seurustelen ehkäpä maailman ihanimman miehen kanssa, jonka todennäköisesti saan karkotettua pois syömishäiriön rippeiden häröilyilläni
- aloitan syksyllä psykoterapian
- aloitan fysioterapiaopiskelut ja haaveilen omasta puhtaan ruoan liikkeestäni, syömishäiriöisten auttamisesta ja alan opiskeluista ulkomailla
- syön nykyään melkoisen puhtaasti ja yritämme siirtyä eko&luomuelämään täysin
- myös ihanainen mieheni on suuntautunut kehonrakennukseen sekä painiin
- tätä nykyä meillä on kaksi koiraa
- muutin puoli vuotta sitten toiselle paikkakunnalle
- vietän välivuotta kaupan kassalla (ei jumalauta..)
- yli puoli vuotta meni ahmien ja paastoten (syksy-talvi), kunnes nyt sain asiat hanskaan ja pelkään sairastuvani uudestaan

Tosiaan, on vähän sellainen pelko perseessä, että dieettaus ehkä mahdollisesti saattaa lähteä käsistä. Tai tuskin sentään, sillä järkeni on ehkä nyt sairautta vahvempi. Silti ärsyttää, että sairauteni hoito jätettiin ikään kuin viimeistä niittiä vaille (no, koskaanhan se ei hyvää hoitoa ollutkaan) ja sairaudesta jäi pienet juuret itämään sisälleni. Aina välillä ne tuntuvat levittäytyvän koko ruumiseen, viimeksi eilen. Yritin lähteä salille ja olin täysin voimaton. Minua vain itketti (yhy-yhy) ja halusin käpertyä pieneksi. Minulta ei löydy sanoja kuvaamaan anoreksian muotoa ja ilkeyttä. Olen lukenut kirjaa "syömishäiriön salainen kieli" ja se on antanut jonkin verran lohtua. Ehkä minä vain olen ollut lapsesta saakka normaalia herkempi ja kielteisyyteen taipuvainen. Kirjan mukaan syömishäiriöön sairastuvat ovat poikkeuksellisen altruistisia ja asettavat muut itsensä edelle jopa henkensä uhalla. (Älä ihmettä..)

En tosin koe itseäni mitenkään hyväksi ihmiseksi. Olen varastellut töistä ihan helvetisti ja sekös sapettaa. Jotenkin työpaikan suhteen on niin välinpitämätön olo ettei mitään järkeä.

Ei jaksa enää kirjoittaa. Tuntuu, että ei vain..jaksa. Jatkan myöhemmin.